Emmi

Moi. Mä oon Emmi. Oon 15-vuotias tummatukkainen ja ruskeasilmäinen tytskä. Mun isä on puoliks espanjalainen ja  oon saanut hienoiset eksoottiset piirteeni sieltä. Isä lähti takas Espanjaan ku mä olin just alottanu koulun. Mutsi on mun elämän tärkein ihminen. Tai ainakin yks niistä. Toinen on mun paras kaveri Juulia. Ollaa oltu samalla luokalla alusta asti, enkä tiiä mitä tekisin ilman sitä. Ollaa aina yhes ja tehää kaikkee hulluu. Juulia on ihan paras.

Samaa ei voi sanoa meiän luokan Mirosta. Että se tyyppi osaa ottaa aivoon kun sille päälle sattuu! En voi käsittää et pystyin olee ihastunu siihen! Tosin se nyt oli alakoulussa ja silloin sitä oli muutenki vähän kyseenalainen. Jostain syystä luokan jätkät keksi kasiluokan alussa, et on ihan helvetin hauskaa napsauttaa meiän likkojen rintsikoita selästä. HA-vtun-HAA. Oon kyllä niin saanu oman osani siitä, enkä vähiten Miron toimesta. Se on ehkä pahin. Se ja sen porukka muutenki tykkää tehdä kaikkii jäyniä, joista mä en ihan ehkä välittäis. Tai ainakaan silloin kun ne kohdistuu muhun. Viime viikollakin fyssan tunnilla erehdyin lähtee pöydältäni luokan eteen hakee paperia niistääkseni, ni johan huomaan takastullessani, et mun vihko on mystisesti hävinny mun pöydältä. Miro istu mun takana ja olipa yllätys, että sillä oli mun vihko käsissään ja siellä se Aleksin kanssa luki sitä ja tirsku ku mikäki pikkutyttö. Totta kai olin just tylsyyksissäni kirjotellu lyricsejä mun päässä soivasta Robinin biisistä Puuttuva palanen. Vähänkö olin nolo! En mä ees kuuntele jotain Robinia, mut tiättekö ku joskus vaan joku biisi alkaa soida päässä ja jotainha sille on yritettävä tehdä et siitä pääsis eroon! Oon saanu siitä lähtien kuunnella aina porukan ohi kävellessäni kuinka Mun sy-sy-sydämestä puut-tuu palanen ja uu-uu se on sun näköinen. ARGH! Ärsyttävintä Mirossa on se, et kaiken ton paskan jälkeen se pystyy silti näyttämään ihan syötävän hyvältä ja sen hymy sulattaa vielä enemmän sydämiä kuin Cheekin. Ei sille pysty olee vihanen kovinkaan pitkään.

Tänää en kuitenkaa jaksa huolehtia moisesta kärpäsenkakasta, nimittäin tänään. alkaa. KESÄLOMA! Vähänkö tätä on ootettu taas! Eikä ees oo oikeeta koulua vaan joku pieni kevätjuhla ja todistustenjako ja sit mä oon vapaa! Aurinko paistaa, taivas on ihan sininen, lämpöasteet huitelee jossain +20 korvilla, eikä kello oo vielä ees 9. Ihan mieletöntä! Lupaa ihan hyvää tän illan bileillekin tää ilma. Nuokku järkkää jonku koulunpäätös-discon ja ollaa Juulian kans menossa. Tai oikeestaan varmaan kaikki on menossa sinne. Täst illast tulee niiiin hyvä, mä oon päättäny sen!

 - Lakkaa haaveilemasta ja tuu sisää jo ni päästää joskus uloski!, kuulen Juulian huutavan jostain mun selän takaa just ennen ku se hyppää mun kaulaan roikkumaan.

 - Paraski puhuja, suahan mä tässä vaan venaan, once again!, nauran Juulialle. Sitä saa aina odottaa. Se aina vaan sanoo, et hyvää kannattaaki odottaa.

 - No mut hyvää kannattaa odottaa!, Juulia toteaa virnistäen ja antaa pusun mun poskelle.

Niin.

Kevätjuhla ja todistustenjako oli ihan yhtä kuivaa ku ennenki. Mut se jotenki vaan lisää sitä hyvää fiilistä sitten ku se kaikki on ohi. Meiän luokan luokkahenki on loppujen lopuks tosi hyvä, ja niinpä päätettii porukalla lähtee valtaa läheisen kauppakeskuksen Mäkki hetkeks ja haukkaa parit Sundaet. Nauraa räkätettii siel niin paljon, et henkilökunta ois varmaa halunnu heittää meiät pihalle, mut kai neki muisti millast on olla nuori ja päästä kesälomalle, ni ne helty vaan mulkoilee meit tiskin takaa ku ei muitakaa asiakkaita pahemmi ollu.

 - Nähää Emmi nuokulla illalla, huikkas Miro ku lähettii vihdoin Mäkistä valmistautuu iltaa varten.

 - Joo, tietty, osasin vaan sanoa. Juulian ilme kerto enemmän kuin tuhat sanaa. Melkein kuulu sen pään ulkopuolelle se raksutus mikä se aivoissa kävi. Kohotin olkapäitäni vastaukseks, enhä mäkään tienny asiasta yhtään sen enempää. Mitä se nyt tollee? Tarkottiks toi jotain? Voi ei, taas tää tuttu tunne. Sydän vähän hypähtää ja jää sit sykkii epätahtiin ja koko kropan valtaa ihme lämmin olo. Ei ei ei, Emmi EI, mun aivot käskee. Et nyt ala ihastuu tollaseen, noh, tollaseen. Liian tuttuun, liian omanikäiseen, liian samanluokkalaiseen. Eikä se ees varmaan tarkottanu mitään sen kummempaa. Sitä paitsi niillä voi taas jätkien kans olla joku idiootti veto, et nyt ala olee hölmö yhen lauseen takia. Mut pakko se on myöntää. Nyt ootan iltaa vielä vähän enemmän innoissani, jos mahdollista.

Disco alko kuudelta. Oltii Juulian kans sovittu et nähää siin lähistöllä tietyn katulampun alla joskus puol seiskan aikaan. Totta kai piti olla muodikkaasti myöhässä, eikä saanu vaikuttaa liian innostuneelta. Mut toisaalta nää nuokun jutut loppu aina viimeistään klo 23, joten ei ihan hirveen myöhässäkään viittiny mennä, et ehti sit ollaki. Näis tapauksis Juuliakin oli paikalla heti sovittuun aikaan, tänää jopa 5 min ajoissa. Tais seki vähän oottaa iltaa. Ne oli Aleksin kans tekstaillu jotain niitänäitä viimesen parin viikon ajan, kai niillä oli sit jotain juttua alkamas. Mentii sisää ja alettii kartottaa porukkaa. Muutama alemman luokan mimmi tanssimassa, lukiolaisia omissa klikeissään ja meiän luokkalaiset omassa porukassaan röhnäämässä lattiatyynyillä ja säkkituoleilla. Aleksia tai Miroa ei näkyny missään. Vähän harmitti, mut yritin keskittyä nauttii illasta. Näin Juulian naamasta, että sitäki vähän harmitti, mut ihan ku mäki, se yritti pitää urhean ilmeen.

– Tuu mennää tanssii, se tokas ja veti mut tanssilattialle.

Ei oltu ehitty tanssii ku pari biisiä, ku Miro ja Aleksi näky ovella muiden jätkien kans. Niitten mukana oli myös joku vaaleatukkanen tyttö, jota en tuntenu. Ne makso sisäänpääsyn ja lähti tulee kohti salin ovea, ja bongattuaan meiänluokkalaiset tyynyillä ne suuntas sinne. Aleksi lössähti vapaalle säkkituolille ja Miro selvästiki alko esittelee sitä blondia muille. Jengi moikkas sitä ja, ja mitä vttua? Miro laitto käden sen blondin olalle, otti sen kainaloonsa ja puristi sitä itseään vasten. Jengi vaan hymyili. Miksi? Mitä? Kuka se mimmi on?! Tunsin, kuinka siinä hetkessä kaikki mun odotukset tästä illasta mureni pienen pieniks hiekanmurusiks maahan mun jalkoihin. Siellä ne kaikki hymyili, naureskeli ja heitti läppää, samalla kun mun sisällä oli joku ihan valtava möykky. Mistä hitosta seki oli tullu? En ollu ollu ihastunu Miroon sitten alakoulun, mitä tää nyt on? Ihanko vaan sen yhden lauseen – melko puolihuolimattoman sellaisen – takia mä oon nyt ihan maassa, ku mun järjettömät odotukset ei toteutunukaa?

– Älä välitä, ei se oo sun arvonen kuitenkaa, Juulia koitti lohduttaa. Jatketaa tanssimista, kerää ittes ja kohta mennää porukan luo ja pidetää ihan helvetin hauska ilta! Mieti, enää yks vuos koulua ja sit se on ohi! Ollaa vapaita! Ja vapaita me ollaa vielä tää vika kesäki! Nyt nautitaa hei! Ei välitetä jostain idiooteista kundeista, jotka ei tajuu vaik niitä läimästäis avarilla poskeen! Mua jo vähän huvitti, sillä jostain syystä oisin niiiin halunnu läimästä Miroa avarilla just nyt. Mut Juulia oli oikeessa kyl. Täst illast voi tulla ihan helvetin hieno ihan ilman Miroaki. Niin siitä oli tulossa ennen tänpäivästä Mäkkiepisodia, ja niin siitä tulee nytki. Jatkoin tanssimista vähän päättäväisemmin mielin ja jonku ajan kuluttua liityttiin muiden seuraan. Mä menin mahdollisimman kauas Mirosta ja siitä blondista kyl. Mira sen nimi oli. Miro ja Mira. Hah. Vähä ehkä yliampuvaa.

Ehkä tästä illasta tosiaan tulee vielä ihan hauska, mietin itsekseni, vaik hetken luulin jo et kuolen siihen paikkaan. Mut eihän siinä voinu murjottaa ku seuras Juuliaa ja Aleksia. Juulia oli menny Aleksin viereen ja siellä ne ylisöpösti ja ujosti jutteli toisilleen ja näin kuinka Aleksi pikkuhiljaa yritti hivuttaa itteään lähemmäs Juuliaa ja saada sitä kainaloonsa. Juulia iski mulle silmää ja mua alko naurattaa.

 – Mitäs sitä täällä naureskellaan itsekseen, kuulin yläpuoleltani ja samassa Mikael lässähti mun viereen samalle säkkituolille ja heitti käden mun olan yli. Tiesitkö, et yksinnauraminen on hiipivän hulluuden merkki?, se jatko. Mua alko naurattaa entistä enemmän ja totesin vaan, ettei mun suhteen taida enää olla ees toivoa mistään hiipivästä hulluudesta, kyllä täs ihan täysiä kaistapäitä ollaan vaikka mitä tekis. Joten sama se sit nauraa itekseenki. Mikael naurahti ja näytti semipimeässä salissa yllättävän söpöltä. Mikael on aina ollu yks meiän luokan kivoimmista kundeista, sellane joka ottaa kaikki huomioon ja pitää huolta ettei kukaa jää yksin. Eikä todellakaan käytä aikaansa rintsikoiden napsutteluun, kuten eräät. Jatkettiin juttua, mä siinä Mikaelin kainalossa, niinku oltais parhaimmatki kaverit. Naurettiin ja välillä puhuttiin syvällisempiäki. Ja sit taas naurettii. Väilllä näin kuinka Juulia katso mua päin Aleksin kainalosta ja nyökkäili hyväksyväinen ilme kasvoillaan ja näytti mahdollisimman huomaamattomasti ok-käsimerkkiä sormillaan.

Jossain vaihees siel alettii soittaa hitaita, vaik ilta ei ollu ees lopuillaan. Mikael vei mut tanssimaan, kieto ihanat kätensä mun ympärille ja paino mut kiinni itseensä. Ei se nyt eka kerta ollu ku mä hitaita tanssin, mut aika pitkä aika edellisest kerrast oli. Painoin pääni tyytyväisenä Mikaelin olkapäätä vasten ja jatkettii keinumista samaan tahtiin. Yhtäkkiä heräsin kuplastani ku huomasin et Miro seiso mun nenän ees ja tuijotti vihasena. – Menisit sinne Espanjaan isäs luo, etkä pokais kaikkia meiän vapaita poikamiehiä, se sano silmät jäisenä ja suunnilleen pyhää vihaa täynnä. Kesti hetken ennen ku tajusin mitä mulle oli sanottu ja kuka. Olin niin häkeltyny, etten osannu sanoa mitään. Mikaelki irrotti otteensa musta ja mä koitin edelleen sisäistää kuulemaani. Liittykö toi mun ruskeisiin silmiin, tummiin hiuksiin ja oliivinväriseen ihoon? Rasistinen kommentti? Mirolta? Miks? Mitä hittoa se sille kuuluu mitä mä teen ja missä ja kenen kanssa! Ja sitä paitsi mä oon ihan yhtä suomalainen ku kaikki muutki tääl syntyneet. Mikä helvetti sitä nyt vaivaa! En ollu ikinä nähny sitä noin vihasena.

Tuntu ku aikaa olis kulunu ikuisuus, enkä ollu vieläkään saanu sanaakaan suustani. Eikä ollu kyllä kukaan muukaan. Kunnes jostain tuli Juulia, ja voimalla tuliki. Se kävi Miron paidankaulukseen kiinni ja tönäs sen kauemmas. Miro horjahti vähän enemmän ku ois pitäny, joten totesin sen olleen juoneen jotain miestä väkevämpää. Juulia tiuskas sille mitä helvettiä se kuvittelee tekevänsä, ja siinä vaiheessa mä näin parhaimmaks livahtaa tilanteesta pois. Tunsin kuinka mun silmiä alko polttaa ja tiesin ettei mee kauaa ku mulla valuis kyyneleet pitkin poskia, enkä halunnu et kukaan tosta porukasta näkee sitä. Kuulin, et Miro koitti jotain alkaa selittää Juulialle, mut en todellakaan halunnu kuulla mitä se oli. Kävelin nopeesti ku Valentin Kononen kohti nuokun ulko-ovea ja pysähdyin vasta ulkona porraskaiteen luona hengähtämään ja annoin kyynelten tulla. Ilta, jonka piti olla tähän astisista paras ja joka oli jo ihan lupaavasti vaikuttanutki siltä, alko pikkuhiljaa olee se kaikista huonoin. IKINÄ. Kukaan ei ikinä ollu kommentoinu mun ulkonäöstä ja sen hienoisesta erilaisuudesta mitään, ei ainakaan kukaan tuttu. Spurguja teiden varsilla ei lasketa. Ja nyt sen sit teki Miro. Mitä sitä liikuttaa mun tekemiset, seurais ennemmin mitä se Mira tekee! Se näytti muuten just siirtyvän jonkun kundin kanssa nuokun nurkan taa, pois mun näköpiiristä. Hah, hyvin menee sulla, Miro. Ehkä jos kiinnittäisit vähän enemmän huomiota missä muijas menee, ni ei tarvis niin paljoo vetää herneitä nenää siitä mitä mä teen!

Hetken jo mietin josko lähtisin Miran perään kattoo mitä se puuhaa, mut en ehtiny miettiä asiaa sen enempää, ku Juulia tuli ulos leväyttäen kiukuspäissään koko ulko-oven auki niin, et se osu viereiseen seinään asti.

 – Tuu, nyt mennää, se sano ja otti mua käsivarresta kii ja lähti raahaa pois paikalta. Jengil on nuotiobileet rannalla ja me mennää sinne. Ei todellakaan jäädä tälläseen PASKAMESTAAN PASKOJEN EPÄIHMISTEN LUO VIETTÄÄ ILTAA, Juulia huus kohti oviaukkoa. Ja sit me lähettii käsikynkässä kävelee kohti rantaa. Nuotiobileet. Miten jenkkimäistä. Mut mulla ei kyllä ollu mitään maisemanvaihdosta vastaan.

Nuotiolla oli lähinnä lukiolaisia, seassa muutama yläkoululainen, pari meiänluokkalaistaki. Joku tarjos meille siideriä, otin ihan mielelläni helpottamaan sitä mieletöntä myllerrystä mikä mun sisällä kävi. Juulia koitti viedä mua joidenki tuttujensa luo, mut totesin et voisin olla hetken ihan keskenäni ja niinpä istahdin tuijottamaan nuotiota. En tiiä kauan ehin siinä tulta tuijotella ja siemailla sidukkaani, mut yhtäkkiä jonku käsi laskeutu mun olkapäälle.

 - Moi. Se oli Aleksi.

 - Moi, vastasin nostamatta katsettani. En oikein tienny miten Aleksiin pitäis suhtautua. Se oli Miron paras kaveri, mut se ei aina välttämättä tarkota et se olis samaa mieltä asioista. Ja kun en tienny mitä mieltä se oli, niin en oikein tienny miten suhtautua.

 - I come in peace, Aleksi sanoi madalletulla äänellä ja pelleillen, yrittäen rentouttaa tunnelmaa. Koitin hymyillä antaakseni sen ymmärtää et rauhantarjous oli ymmärretty ja hyväksytty.

 - Hei. Usko tai älä, Miro ei tarkottanu mitä se sano, Aleksi koitti varovasti alottaa keskustelua.

 - No vähän on vaikee uskoa, tuli sen verran fiiliksellä, tuhahdin.

 - No kai me itse kukin välillä vähä kilahdetaan jutuista, Aleksi koitti edelleen selitellä kaverinsa puolesta.

 - Kai kilahdellaan joo, mut toi oli jo jotain ihan helvetin hävytöntä paskaa!, korotin ääntäni tahtomattani. Sori, ei o tarkotus sulle huutaa. En vaan käsitä mitä vttua oikein tapahtu.

 - No oli se vähän käsittämätöntä joo, mut mä tiedän ihan oikeesti, ettei Miro sitä tarkottanu. Se on tulossa tänne kohta ja varmaan ois ihan hyvä että te puhuisitte asiat läpi.

 - Eipä taida ihan hirveesti puhumista olla sen kusipään kanssa. Ja aina on mahdollista et sä oot väärässä vaikka kuinka luulet tuntevas parhaan kaveris.

 - Ai niinku sä et vastaavas tilantees tietäis onko Juulia tarkottanu sanomaansa vai ei? Aleksi kysy. Osupa kohilleen se isku. Olin vaan hiljaa.

 - No sitä mäki. Luota muhun, se ei tarkottanu sitä ja mä tiiän sen. Loput se saa selittää ite, mut yritä nyt oikeesti puhuu sen kanssa. Sit Aleksi nous ja lähti istuu nuotion toiselle puolelle Juulian luo, ja mä jäin miettii miten suhtautuisin jos Miro yrittäis tulla puhumaan. Se avari-vaihtoehto houkutti kyl vieläkin, nyt vielä enemmän ku aikasemmin illasta.

Kovin kauaa en taaskaan saanu olla rauhassa ku seuraava häirikkö saapui. Ja tällä kertaa se oli just se kenen sen pelkäsinki olevan. Miro.

 - Moi, se alotti varovasti ja hiljaa. Ku en vastannu se jatko: Viittitkö tulla tonne vähän sivummalle, mul ois oikeesti tärkeetä asiaa. En vastannu, enkä pystyny ees kattoo sitä päin. Tunsin, kuinka jokin mun sisällä vaati päästä ulos jättimäisen karjaisun kera, mutta pidin sen sisälläni ja tyydyin siristämään silmäni viiruiks. Please, oo kiltti, tän kerran vaa, se sano ja ojens jo kättään auttaakseen mut ylös. Katsahdin nuotion toiselle puolelle, jossa Aleksi katto mua vaativasti ja Juulia vieressä anto ilmeillään ymmärtää olevansa samaa mieltä Aleksin kanssa, ja vielä tehosti viestiään huitomalla mua kädellä liikkeelle. Aaaaaargh.

 - Fine. Sanoin lyhyesti ja nousin ylös ilman apuja. Kävelin rannalta poispäin niin pitkälle ettei muita enää ollu kuuloetäisyydellä. Olin ollu ihan tarpeeks esillä jo tänään nuokun tanssilattiaepisodissa, se riitti mulle kyllä vähäks aikaa. Seisoin hiljaa tuijottaen metsään ja ootin et Miro saa jotain sanottua.

 - Ihan ekana anteeks, se sano vihdoin hiljaa. Vilkaisin sitä ja se näytti kyllä tosi raukalta, mut en vastannu vielä mitään. Kärvistelköön nyt siinä.

 - Mä en tiedä mikä muhun meni. Mut mä en tarkottanu sitä, oikeesti. Jotenki vaa alko vituttaa se teiän tanssiminen siinä mun nenän eessä.

 - Mitä helvettiä? Käännyin Miroa päin ja näin ku se säikähti mun tiuskasua. Mitä helvettiä se sulle kuuluu missä mä tanssin?

 - E-ei, ei se kuulukaan. Sori. Mut ku.. äh. Se näytti tosi vaikeelta ja jotenki siltä kuin sen ois pitäny ottaa jotain taukoa et se saa kaiken sanottua. Kakaisis ny ulos vaan, mietin.

 - Kun. Tilanne on se, et.. Ja taas se tauko, voi huokaus. Kohotin kulmiani kysyvästi hoputtaakseni sitä ettei tarvis koko loppuiltaa tuhlata tähän.

 - Tilanne on se, et mä haluisin, olisin halunnu ja olin odottanu et sä enemminki tanssisit mun kanssa tänään, se sai vihdoin sanottua melkein hengästyneenä. M-täh? Mitä tää nyt taas on?

 - Täh..?, sain sanottua kun yritin jäsennellä asioita päässäni. Mut.. mut entäs Mira? Mitä sekää nyt tykkäis jos sä yhtäkkiä vaan tanssisit hitaita muitten kaa?, sain kysyttyä ku en oikein muutenkaan osannu suhtautua saamaani infoon.

 - Mira? Hä? Mitä sen ny pitäis tykätä mistään? On serkukset ennenki tanssinu muiden ihmisten kanssa eikä siinä oo ollu mitään ongelmaa, Miro vastas vähän naurahtaen. Serkukset? SERKUKSET?

 - Ai Mira on sun serkku..?

 - No ainaki mun tietojen mukaan joo.

 - Ai.. Olin ihan hämilläni. Eli ne oli serkuksia. Ei pari. Miro olis halunnu tanssia mun kaa, mut sen sijaan mä luulin et Mira ois sen tyttöystävä, joten mä hengasin koko illan Mikaelin kainalossa ja päädyin myös tanssilattialle sen kanssa enemmän ja vähemmän läheisissä kontakteissa. Ja sitten Miro oli tullu ilkeilee siihen. Palaset loksahteli paikoilleen niin kovaa, et se varmaan kuulu nuotiolle asti.

 - Mitä sä sit oikein luulit et se on? Miro kysy hämmästellen.

 - No siis.. takeltelin.  Sun tyttöystävä, tietty, totesin vähän häpeillen.

 - Mun tyttöystävä.. tietty. Okei. No mut se ei ole, Miro sano ja tuijotti mua niin syvälle silmiin et luulin sen jo kohta näkevän mun ajatukset sitä kautta. Sen sijaan sä ehkä voisit olla. Jos sä annat mulle anteeks mun jättimäisen idiotismin tos aikasemmin. Tunsin kuinka mun sydän suli kun sen suklaanruskeat silmät jatko tuijottamistaan ja odotti jonkunlaista vastausta.

 - Niijoo.. No sano nyt jotain järkevämpää. Kai mä voin antaa anteeks.. ja olihan täs tietty vähän väärinymmärrystä munkin osalta. En mä ois Mikaelin kans niin paljo ollu jos oisin tienny et Mira ei oo sun tyttöystävä. Oli mullakin vähän erilaiset odotukset illalle.

Miron helpotus oli silminnähtävä ja se hymyili sitä upeeta hymyään, johon ei voi olla vastaamatta. Varovasti se otti kiinni mun käsivarresta ja veti mut lähemmäs itseään ja sulki mut syliinsä niin tiukasti, et vaikka maailmaa ois uhannu atomipommi niin sillä hetkellä mä tunsin olevani enemmän turvassa kuin ikinä. Ja me halattii pitkään. Ja se oli parasta ikinä. Tai ainakin siihen asti ikinä. Irroitettuaan mut siitä tiukasta halista se jatko mun silmiin tuijottamista ja sitä taivaallista hymyilemistä, jonka oisin voinu vannoa olevan vielä hitusen leveämpi kuin koskaan ennen. Kunnes se sit yhtäkkiä vakavoitu. Ja se siirs mun hiukset korvan taa ja otti mun kasvot käsiinsä ja o-ou.. sen kasvot ja ne ihanat huulet alko lähestymään mun omiani. Mun sydän hakkas ihan hulluna ja sit se tapahtu.. maailman ihanin ja pehmein suudelma. SE oli parasta. Ikinä.